13.4.2011

Vesannon yhtenäiskoulun henkilökunta "Sahaamassa ja lypsyllä"

Maaseutu opettaa -hankkeen suosiollisella tuella pääsimme vierailemaan Keiteleen sahalla ja vesantolaisessa maakunnan kuulussa supernavetassa Maitohovissa. Matka oli kerta kaikkiaan upea elämys; kun omilla silmillään pääsi näkemään, miten nykyaikaista ja teknistynyttä kumpikin toimiala nykyään on, ei voi muuta kuin ihailla yrittäjien rohkeutta. 

Keiteleen sahalla mielenkiintoista oli pitkälle automatisoitu tehdassali ”lautojen vuoristorata” ja tieto tuotteiden aina vaan kasvavasta viennistä Japaniin. Keiteleen saha on iso työllistäjä niin Keiteleellä kuin naapurikunnissakin. Yllättävän suuri osa henkilöstöstä on pitkälle kouluttautunutta. Automatiikka hoitaa suuren osan perustyöstä.

Maitohovi oli kerta kaikkiaan vaikuttava navetta, pitkälle kehitetty automatiikka tuo työhön sujuvuutta. Yrittäjien omaa sitoutumisista työhön ja yrittämiseen on pakko ihailla. Suuressa navetassa lehmät näyttivät yllättävän rauhallisilta, vaikka ne saavat kulkea ihan vapaasti. Lypsyrobotti oli suosiossa; moni lehmä yritti onneaan, josko pääsisi lypsylle ja saisi samalla makupalan. Mutta robotti on lahjomaton; jos lehmän korvassa oleva siru ilmoittaa, ettei vielä ole lypsyaika, ei robotti ala töihin eikä herkkua heru. Navetan ”komentosillalta” oli mukava seurata lehmien touhuja.

Kyllä maaseudulla riittää työtä ja toimeentuloa, kun innostuneita ja uskaliaita yrittäjiä löytyy. Maaseudun tulevaisuus vaatii rohkeutta ja uusia tapoja katsella asioita.

Jaana Ruuskanen, Vesannon yhtenäiskoulun hallinnollinen rehtori



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti