30.3.2011

Positiivista kuhinaa maaseudusta!

Keskustelu maaseudusta ja sen mahdollisuuksista asuin-, työ- ja yritysympäristönä on viime aikoina lisääntynyt ilahduttavasti. Aloittaessamme lähes 5 vuotta sitten Nuori ja lupaava maaseudulle -hanketta (Maaseutu opettaa -hankkeen edeltäjä), keskustelu oli huomattavasti hiljaisempaa. Nyt muun muassa Maamerkit -ohjelmassa, Maaseudulla tilaa elämälle -teemavuodessa ja Metsä puhuu -kampanjassa paneudutaan maaseudun asioihin ja nostetaan maaseudun asioita julkiseen keskusteluun.

Positiivinen kuhina maaseudusta näkyy jo ihmisten asenteissa. Sitran Maamerkit -ohjelmassa tehdyssä kyselyssä usko maaseudun merkitykseen Suomen tulevaisuuden kannalta on vahvistunut vajaassa kahdessa vuodessa! Ja tulevaisuususko oli vahvistunut kaikkein voimakkaimmin 25 - 44-vuotialla! Vastaavan tyylistä asennetta on ollut aistittavissa Maaseutu opettaa -hankkeen tapahtumissa!

Seuraavan kerran isommin maaseutua nostetaan esille Mehtätivolissa Kuopion torilla lauantaina 2.4. Mehtätivoli on osa Maaseudulla on tilaa elämälle -teemavuotta, jonka tavoitteena on kertoa nuorten aikuisten moninaisista mahdollisuuksista maaseudulla. Myös Maaseutu opettaa -hanke on mukana tapahtumassa yhdessä DeLavalin ja Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa. DeLaval tuo paikalle lypdyrobotin ja Savon ammatti- ja aikuisopisto metsäkonesimulaattorin! Tervetuloa siis ihmettelemään ja keskustelemaan Mehtätivoliin!

3.3.2011

Ponssen reissu 16.2.2010

Linja lähti yläpihalta klo 8:30. Siitä alkoi ysiluokkalaisten reissu Ponssen metsäkonetehtaalle Vieremälle. Matka kesti noin kaksi tuntia. Matka sujui nopeasti, kun linjassa oli tunnelmaa. Kun saavuimme Ponssen tehtaalle, meille tarjoiltiin kahvit ja keksit. Kahvien jälkeen meille kerrottiin kaikenlaista, esimerkiksi Ponssen tuotannosta ja historiasta. Saimme myös kuulla, että Ponsse on saanut nimensä 70-luvun alussa paikallisen Ponsse-koiran mukaan.

Vihdoinkin pääsimme tutustumaan itse tehtaaseen, jossa valmistetaan metsäkoneita, jotka esimerkiksi kaatavat, karsivat ja kuljettavat puita. Ennen tehtaaseen pääsyä meidän piti laittaa eräänlaiset kuulokkeet korville, joista kuulimme opastuksen hyvin. Opas puhui mikkiin ja kertoi tehtaan toiminnasta. Kierros oli mielenkiintoinen. Emme kuitenkaan nähneet robotteja toiminnassa, koska työntekijöillä oli lounastauko. Kerroksen jälkeen lähdimme tehtaalta noin kello 12:30.

Matkalla kotiin pysähdyimme ABC Marjahaassa. Osa pelasi pelikonetta, osa kävi kaupassa. Meidän linja-automme oli hyvin kuuma, mutta tunnelma oli silti hyvä. Saavuimme koululle noin 14:30. Osa jäi jo kyydistä kuitenkin kirkonkylälle. Matka Ponssen tehtaalle oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja mukava!

Kirjoittanut Inkeri ja Eriika, Vesannon yhtenäiskoulun 9-luokkalaisia


**************************************************************************************
Vesannon yhtenäiskoulu on yksi Maaseutu opettaa -hankkeen pilottikouluista. Vesannon yhtenäiskoulusta mukana on ollut yksi ikäluokka yläkoululaisia ja yksi ikäluokka lukiolaisia 3 vuoden ajan. Ponssen vierailulla olleet ysiluokkalaiset ovat siis olleet mukana hankkeessa 7-luokasta lähtien. Oppilaat ovat opiskelleet maaseututeemaa hyvin monessa aineessa, mm. englannissa, äidinkielessä, kotitaloudessa, biologiassa ja historiassa. Esimerkiksi 7-luokalla oppilaat tutustuivat Vesannon kalatalouteen olemalla mukana talvinuotalla paikallisten kalastajien kanssa (biologia), saadusta saaliista he valmistivat ruokaa kotitalouden tunnilla ja vielä seuraavalla viikolla tutustuttiin paikkakunnan irtopakastuslaitoksella kalankäsittelyyn ja jatkojalostukseen. Ponssen vierailu on osa 9-luokkalaisten metsäteemaa. Retki on jatkumoa joulukuiselle 4H-järjestön toteuttamalle oppilaiden opintoretkelle, jolla tutustuttiin metsänhoitoon ja metsäalan koulutukseen. Lisäksi oppilaat mm. opiskelevat metsäsanastoa englannissa ja ruotsissa. Lisätietoja Vesannon yhtenäiskoulun ja muidenkin pilottikoulujen toiminnasta hankkeessa hankkeen nettisivuilta: www.maaseutuammattiin.fi.

1.3.2011

Maaseutu opettaa!

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä Maaseutu opettaa! -blogikirjoitusta. Maaseutu opettaa! -blogissa tullaan jatkossa kertomaan monipuolisesti ja monelta kantilta maaseudulla työskentelemisestä, yrittämisestä, asumisesta ja harrastamisesta. Lisäksi blogissa kerrotaan Maaseutu opettaa -hankkeen tapahtumista ja tuloksista. Blogissa on useita kirjoittajia, mukana on yläkoulujen ja lukioiden opettajia ja oppilaita, maaseutuyrittäjiä ja maaseudun ammattilaisia. Blogin allekirjoituksesta aina selviää kuka kyseisen blogin on kirjoittanut.

Blogi liittyy Maaseutu opettaa -hankkeeseen, jossa tehdään tutuksi maaseudun ammatteja ja maaseutuyrittämistä yläkoululaisille, lukiolaisille ja opettajille. Lisäksi hankkeessa kehitetään seitsemän pilottikoulun kanssa uusia ja pysyviä yhteistyömuotoja koulujen ja alueen yrittäjien ja oppilaitosten välille. Pilottikoulut ovat: Vehmersalmen koulu Kuopiosta, Kivelän koulu Leppävirralta, Maaninkajärven koulu Maaningalta, Kiuruveden yläkoulu, Juankosken koulu, Vesannon yhtenäiskoulu (yläkoulu ja lukio) ja Puustellin koulu Pielavedeltä. Lisätietoja hankkeesta löydät sivuilta www.maaseutuammattiin.fi.