26.6.2012


Maaseutuammattiin – töihin maaseudulle!


Helmikuussa minulle tarjoutui tilaisuus tulla töihin tähän uuteen Maaseutuammattiin yhdistykseen. Ensin mieleeni nousi ajatus, että eihän minulla itselläni ole koulutusta maaseutuammattiin, en ole agronomi, metsäinsinööri tai puutarhuri. Sitten muistelin nuoruuden kesätöitä sukulaisen mansikkapellolla ja enon luona maatalouslomittajan apulaisena. Eli olenhan minä muun muassa poiminut mansikoita aamuvarhaisella, hakenut lehmiä navettaan ja ollut mukana AIV:n teossa. Luultavasti lähes kaikilla on jonkinlaisia kokemuksia maaseudusta, ehkä mökkireissuilta, mummolasta tai serkkujen luota.

Sittemmin 4H-järjestötyössä olen saanut luovasti hyödyntää myös oman partioharrastuksen luomia kokemuksia, opetella metsätaitoasioita ja vähän raivaussahan käyttöäkin. Tärkeää on ollut ohjata lapsia ja nuoria yritteliäisyyteen, tekemällä oppimiseen ja yhteistyöhön. Lapsia ja nuoria varten työtä tehdään myös Maaseutuammattiin ry:ssä, jossa keskeisessä roolissa on yhteistyö eri oppilaitosten kanssa. Kevään 2012 aikana sain olla mukana niin nilsiäläisten kahdeksasluokkalaisten Savon ammatti- ja aikuisopiston Muuruveden yksikköön tutustumisessa, kuin pielavetisten yhdeksäsluokkalaisten emolehmätilavierailulla ja Korkeakosken retkellä. Konkreettinen ja aidossa ympäristössä maaseutualaan tutustuminen antaa paljon lisäeväitä ja myönteisiä kokemuksia jokaiselle oppilaalle, jotka ovat avoimin mielin tapahtumissa mukana.

Toisaalta kuluttajana minua kiinnostaa luomutuotanto ja lähiruoka. Uskon, että jokaisen omilla valinnoilla voi vaikuttaa. Ensin tietysti siihen miten puhdasta, luonnollista ja terveellistä ruokaa ostan, ja mitä minä itse ja perheeni syömme. Seuraava vaikutus on oman paikkakunnan ja maakunnan ruuantuotannon eri vaiheissa työskentelevien työn pysyvyys, jatkuvuus ja kehittämisen mahdollisuudet. Taustalla on tietenkin se, että noita elintärkeitä maatalousalan työntekijöitä on töissä ja he takaavat ruuantuotannon omavaraisuuden. Vähitellen silmäni ovat harjaantuneet katsomaan myös metsää kokonaisuutena ja huomaamaan monenlaisia mahdollisuuksia. Maaliskuussa saimme käydä tiiviin opo-joukon kanssa perehtymässä sekä maakunnalliseen sahateollisuuteen että lähialueen luomutuotantoon. Tuosta päivästä virisi sittemmin myös kouluretkiä.

Voivatko kaikki ammatit olla maaseutuammatteja, jos niitä harjoitetaan maaseudulla? Voiko kaupungissa tehdä maaseutuammatteihin kuuluvia töitä? Mitä mieltä sinä olet? Millaisia maaseutukokemuksia sinulla on? Tule keskustelemaan aiheesta facebook-sivullemme: http://www.facebook.com/maaseutuammattiin